Rankaiseminen

Olen lukenut joskus netissä kiertäneen ohjeen sanomalehden käytöstä, jossa neuvottiin koiranomistajaa rullaamaan sanomalehti tiukalle ja läpsäyttämään sillä itseään, kun koira tekee jotain epätoivottua. Se on hauska teksti ja kuvaa oikeaa asennetta; koiran käytös aiheutuu useimmiten meistä, joten peiliin katsominen on paikallaan.

Antaisin kuitenkin vieläkin lempeämmän neuvon; ollaan lempeitä itsellemmekin ja mietitään rankaisemisen sijaan, miten saisimme koiran ymmärtämään meidät paremmin.

Usein koiran motivaatiot yksinkertaistetaan niin, että koira tekee mitä se tekee, jos se joko saa jotain positiivista siitä, tai jos se välttää jotain negatiivista. Asia ei ole näin yksinkertainen. Mikään herkku tai kehu ei saa koiraa lopettamaan laumansa puolustamista, jos se ajattelee olevansa siitä vastuussa. Mikään rankaisukaan ei tehoa, sillä moni koira on valmis sietämään aikamoista epämukavuutta, koska syy sen käyttäytymiseen piilee syvemmällä.

En suvaitse minkäänlaisten fyysisten rankaisujen, huutamisen, hihnasta nykimisen tai roikottamisen, kolinapurkkien tms. käyttöä. Tämä kaikki on silkkaa väkivaltaa ja vallankäyttöä, ja opettaa koiralle vain, että meihin ei ole oikein luottamista, mikä vain lisää koiran hämmennystä entisestään

On hyvin tärkeää asettaa koiralle rajat, mutta ei ole tarpeen käyttää väkivaltaa tai pakkokeinoja.

Ps. En halua antaa sellaista kuvaa, että kaikki koiran käytös on vain siedettävä, joten jatkan samasta aiheesta seuraavassakin tekstissä, parin päivän päästä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s